Makumatkalla Storagessa

Makumatkalla Storagessa

Kirjoitin aiemmin ihanasta aamiaiskokemuksestamme Victorissa ja sitä tosiaan edelsi myös tämä extempore-illallinen Storagessa. Paikka valikoitui sen mukaan, että pidän erittäin paljon siitä, että ison aterian sijasta pääsee maistamaan monenlaisia makuja (katso myös arvioni Tresin tapaksista). Tapakset ovat myös hyvä valinta myös silloin, kun toisella ei ole niinkään nälkä ja toisella on, kuten meillä tällä kertaa.

Miljöö oli hämyisen miellyttävä ja myöhäisillan syöjinä saimme olla ihan omassa rauhassamme. Rauhan rikkoi kyllä aterian loppupuolella alkanut lauantai-illan dance-pop-jytke, mutta se ei tuntunut ainakaan muita syöjiä häiritsevän. 

ek-storage-miljoo.jpg

Olimme käyneet paikassa kerran aiemmin syömässä, mutta nyt tapas-tyyppinen lista olikin kaventunut pelkkiin pizzoihin sekä kahteen suurempaan menu-kokonaisuuteen nimeltään Huiko ja Nälkä. Ehkä harmittelumme kuultiin, sillä pikkuannokset palasivat pian käyntimme jälkeen listalle. Päätimme ottaa vain yhden Nälkä-menun (38€) yhdellä pizza-slicella upgreidattuna. Nälkä-menu kuulosti sinänsä hauskalta nimeltä ja nälkä oli ruokailun jälkeen hyvinkin kaukainen ajatus. Menu oli mukavan monipuolinen sisältäen kaksi kutakin lajia eli kasvista, kalaa ja lihaa sekä yhden jälkkärin.

Sienipuuro lehtikaalilla ja pikkelöidyillä sienillä oli ihan kiva, mutta päällimmäisenä mieleeni tuli vain kysymys: ”miksi?”. Ennemmin kyllä söisin sienet sieninä. Miehen mielestä kombo oli onnistunut. Punajuurikroketti vuohenjuustolla sen sijaan oli niin varma makupari, ettei se pettänyt tälläkään kertaa.

ek-storage-nalka-menu-kasvis.jpg

Kala-annokset ylsivät meidän molempien suosikeiksi. Siika-ceviche karpalolla sisälsi niin monia jänniä eri makuja, että se oli kiehtova, raikas ja todella maistuva. Vaikka kokonaisnälkätilanteen puolesta meille olisi varmasti riittänyt Huiko-menukin, niin siika oli kyllä sen arvoinen, että kannatti Nälkä ottaa. Savukala-annos puolestaan oli oodi perunalle. Oli omenalla ryyditettyä perunasalaattia kyljessä, pieniä perunalastuja koristeena ja koko komeus lepäsi perunarieskan päällä. Varsin toimiva kokonaisuus, johon myös lasissa ollut itävaltalainen biodynaaminen Riesling toi kivasti lisäarvoa.

ek-storage-viini-riesling.jpg
ek-storage-savukala-peruna.jpg

Lihansyönnin suhteen olen ennemmin valikoiva kuin intohimoinen, joten BBQ-possu ja härkätataki jäivät minulle hieman etäisiksi. Mieheni piti etenkin härkätatakista, joka alkoi voimakkaasti maustettujen majoneesin ja pähkinäkasvissalaatin vierellä avautumaan hänellekin vasta useamman maistokerran jälkeen. Juusto-basilika-pizza oli ihan maistuva, vaikka olisimme pärjänneet ohuemmallakin pohjalla.

ek-storage-harkatataki.jpg
ek-storage-pizza.jpg

Pahvimukista tarjoiltu jogurttipehmis sitruunalla ja lakritsikastikkeella oli todella kaunis ajatus, mutta osoittautui aterian heikoimmaksi lenkiksi. Sinänsä yllättävää, sillä yleensä en pidä mistään ällömakeista jälkkäreistä, rakastan lakritsia ja jogurttipehmis kuulosti sopivan raikkaalta. Kuitenkin toteutuksessa oli liian vähän lakritsia ja liikaa happamuutta sitruunoineen päivineen. En uskoisi sanovani näin, mutta jäin kaipaamaan enemmän makeutta. 

Kokonaisuutena voin kuitenkin suositella Storagen perusvarmaa ja hyvää settiä, kun haluatte päästä maistelemaan monenlaisia eri makuja. Storage muuten sulkee ovensa jo muutaman viikon päästä vappuna, joten menkää ihmeessä kokeilemaan, vielä kun voitte!

Ei enää pandasilmiä

Ei enää pandasilmiä

Wild Nutritionin tuotteet lapsille

Wild Nutritionin tuotteet lapsille